Talontekniikka

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

pömpelin lautavuoraus etenee hissukseen. Näillä pärjää jo talven yli.

Kuva0353

Tekninen tila eli Pömpeli vaiheessa..

Pömpelin harjakaiset – kakkua ja kahvia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäinen pistorasia kytkettynä.


Sähköpääkeskus on asennettu ja kaks sähkötaulua! Harjoittelimme sähkömiehen opastuksella rasioiden asennusta, jotta osaamme sitten. Sähkömies tarkastaa vain lopuksi että kaikki on okei ja turvallista kytkeä päälle ja käyttää.

sähköjen asennusKuva1603

  Teknisen tilan eli Pömpelin rakennustyöt aloitimme maan sulettua kesällä 2014. Tutustuimme kaivurin kanssa talon ympärillä risteileviin sähkö- ja vesijohtoihin. Aloimme rakentamaan teknistä tilaa sähköpääkeskukselle, kaukolämmölle, yms. talotekniikalle. Saimme luvan museolta ja rakennusluvan lisärakentamiseen sr1-suojeltuun taloomme. Koetamme tehdä pömpelistä samanoloisen kuin talon alkuperäiset eteiset ovat, jottei se pistäisi silmään. Kaivuri kaivoi montun, kaukolämpö toi paikalle putkenmutkansa ja yhdisti sen lämminvesiverkkoonsa. Sähkömies neuvoi johtoja varten rakennettavien läpivientien rakentamisessa. Muurasimme harkot paikoilleen ja lopuksi kaivuri tamppasi koneellaan ympärille tulevan maan tiiviiksi ja nosti sopivan määrän soraa sisälle lattian alle.

Kuva0133

Valoimme lattian samantien valmiiksi.

Kuva0246Kuva0317

Putkimiehen kanssa vedimme vielä vanhaan eristeeseen vesiputket saunarakennukseen, että sinnekin saisimme joskus lämpöä öljyn loputtua. IMG_8734


Pihamaata laskimme matalammaksi, jotta sadevedet valuisivat pois talon alta. Kaivurimme raapaisi maahan paikat sähköjohdoille ja uusille kaivoille ja viemäreille. Löytyi kaivaessa kaivojakin lisää ja saimme niistä sadevesikaivon, ettei tartte kaikkia vesiä laittaa kaupungin verkostoon. Naapurin likavedet tulevat meidän kaivoon myös, mutta siitä vastineeksi lupasivat maksaa materiaalien hinnat.

Kuva0061Kuva0130Kuva0141 betonirappuset joutivat lähteä.. mutta niiden sisältä löytyi vanhat rappuset, massiiviset graniittilohkareet, jotka kaivuri lupas irroittaa käytettäväksi edelleen uusissa rapuissa. IMG_8591

Kaukolämpö saapui talon nurkalle.

IMG_8750


Entinen talon lämmitys- ja vesijärjestelmä on tullut tiensä päähän. Putket halki, poikki ja pinoon.

putketseinästäpatteriputkia

Asunto 2

vihreät tapetit ja sininen hetki

vihreät tapetit ja sininen hetki

2.asunnon välikkökomeronkattoa maalataan

Välikkö alkaa muodostua ja komeroa maalataan

huokolevyjen ruuvinkannat on kitattu piiloon, tapetteja mietitään...uunia kuivatellaan Huokolevyjen ruuvinkannat on kitattu piiloon, tapetteja mietitään…ja ulattiantekoaunia kuivatellaan

keittiön piippu ja hella

Keittiön hella melkein valmis                                           Lattialautoja ruuvataan kiinni

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nurkkauunin muuraus vesiputkien ja hormin savupellin alle

putkia katossaUpeat pinkit putkieristykset naapuriasuntoon

IMG_8679


Kesällä 2014 kunnostimme loput ikkunat tähän asuntoon. Vr:n metsänvihreä seiskytluvun ikkuna saa valkoisen maalauksen. Puhalsimme varovasti soodapuhalluksella vihreän värin vähemmäksi ja hioimme ja kittasimme ja maalasimme öljyvärillä. Nyt ikkuna näyttää enemmän vanhalta alkuperäiseltä eikä kummitustalolta.

Kuva0208Kuva0209

Kuva1483

Huoneistojen välinen hirsiseinä saa kaverikseen ohuen rankaseinän parantamaan äänieristystä. Jos vaikka naapuri kuorsaa…


Kylppäri kaakeloituna valkoisilla isoilla laatoilla ja lattiassa on hiekanväriset kivijäljitelmälaatat.

Kylppäri kaakeloituna valkoisilla isoilla laatoilla ja lattiassa on hiekanväriset kivijäljitelmälaatat.

 

KylpyhuoneenKuva1556 lattian valoimme pikavalumassalla, jotta se ehti kuivua ennen jäätymistään. Valoimme lattiaan vesiputkia lämmitystä varten. Kylppärin seinän rakensimme lattialaatan päälle jottei se liikkuisi suhteessa lattiaan ja tekisi rakoja vesieristykseen.

Kuva1503


 

Kuva1675

Kuva1498

Rakensimme uudet sillat lattiaan vanhojen mallin mukaisesti. Vuoliaisten päälle naulasimme raakalautaa, siihen ilmansulkupaperia ja ”kakkosviitoset” silloiksi jalkojen varaan. Eristeeksi puhalsimme selluvillan ja sen peitoksi toinen kerros paperia. Saimme lattialaudat liian myöhään keväällä. Ilma oli jo niin kosteaa että kiinnitimme laudat vasta väliaikaisesti paikoilleen. Kiristämme ne sitten ensi talven kuivemmilla pakkasilla.Kuva1430Kuva1433

 

 

 

 

 

 


Purkaminen vaihtui rakentamiseksi

Hellan ja piipun vanha paikka löytyi hyväkuntoisena. Vanhat tiilet palomuurissa tulevat esille pesemällä.

Hellan ja piipun vanha paikka löytyi hyväkuntoisena. Vanhat tiilet palomuurissa tulevat esille pesemällä.

IMG_8494-300x225

kun lattiat oli purettu, ja upeat vanhat vuoliaiset vain näkyivät ja kaikki ”aarteet” jota oli talo alle heitelty tuuletusraoista  pesimme kaiken painepesurilla. Sää suosi pesua sillä kesällä 2013 oli ainakin 7 viikkoa hellettä ja puu kuivui hetkessä.

Jykevät vuoliaiset olivat vielä hyvässä kunnossa, ja onneksi myös alimmat hirret. Sen sijaan toiseksi ja kolmanneksi alimmat hirret olivat monessa väliseinässä huonoja. Punertavaa lahojauhoa pystyi imuroimaan imurilla hirren sisältä. Tuimme seiniä harkintamme mukaan kakkosnelosilla ylempiin hirsiin ja peruskiviin, sitten sahasimme lahot puut pois ja kiilasimme tilalle uusia hirrenpalasia.


 

Kuva0925eka lattia purettu

 


Tässä neljännen asunnon kettiö ennenkuin aloitimme. Paljon ollaan jo tuhoa tehty! Vessa hävitetty ja vaatehuone sekä keittiökaapit. Joka asunto ja jokainen päivä tuovat omat yllätyksensä. Tässä asunnossa oli korkkimatto ennen lautalattiaa, ja tasoituskittiä tms vielä siinä välissä. Vähän huonompi juttu oli sitten valkoinen homekasvusto lautojen päällä (sitä löytyy varmaan lattialautojen altakin kunhan sinne asti päästään) Kivoja yllätyksiä oli seinästä löytyvät Turusta tulleiden maalarien merkinnät hirsissä, kirvesmiesten nimet ja päivämäärä. Sekä vielä 70 luvun remonttimeisten nimet. Lisäämme sinne lastulevyjen purkajien nimet ja peitämme kaiken taas seuraaville remontoijille jonkun levyn taakseKuva0665Kuva0715.Kuva0932

Tässä hellanurkkaus ihan siistinä, kun kaapit on irroitettu. seuraavana päivänä sitten kun lastulevyt otettiin seinistä löyti hellan takaa jäähileitä ja lunta ja lattialaudoista kaikenväristä hometta. Ei uskoisi, itä kaikkea voi olla lastulevyn takana ihan siistissä keittiössä!

 

Kaappien takaa löytyi myös 2 kpl 10 pennin kolikoita! Ihan oli kielot ja kaikki.

Ja kammarin seinältä kaunista tapettia.

 

Makuuhuoneen koko seinänlevyinen pahvimainen kaapisto päätyi roskalavalle ja takaa löytyi oviaukko.

Kuva0718Kuva0728

IMG_7551

Asunto 3

Näyteikkuna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pylvässalissa varastoimme lattialautoja

 

DSCN0254-300x225

Kolmosasuntomme kylpyhuoneen lattia valua vaille valmis. Kylppäristä tulee melkein samanlainen kuin kakkosasunnossa. Valmista tulee paljon nopeampaa, kun ei tarvitse kokoajan niin paljoa suunnitella ja opetella.


Löysimme pönttöuunin paikat talon keskeltä joka huoneen nurkasta. Joku kirvesmies kertoi olleensa mukana purkamassa uuneja seiskytluvulla. Kertoi että purkivat vain alhaalta tiiliä pois niin paljon kunnes yläosa romahti lattialle. Tästä todisteena murtuneet lattialaudat parin metrin päässä uunista.

Kuva0839-225x300Kuva0838


Nykyinen kolmosrappu oli jaettu kahden erikoisen muotoisen kolmion sisäänkäynniksi. Nämä siistinnäköiset keittiöt purimme ensitöiksemme pois. Siistimmän näköiset lastulevykaapit, lavuaarit ja hellat talteen vintille ja haperot pahvikaapit roskalavalle. Voimakas homeenhaju joka puolella esti tarkempaa analysointia. Ehkä sitten kun olemme päässeet homeesta eroon voimme hajun perusteella valkata takaisin keittiöihin sopivia kaapistoja vintiltä.

Kuva0386liisa purkaaKuva0930Jätettiin purkamatta se viimeinen sähkötaulu. Ympäriltä on kaikki kuitenkin riisuttu hirsille. Taulun alla näkyy pehmuste, joka suojaa alikulkijoita kuhmuilta 😉


 

Kuva0929

Tähän väliseinään oli tehty niin paljon lisäaukkoja seiskytluvun remontissa, ettei väliseinää oikeastaan enää olekaan. laitamme pylvään keskelle huonetta tukemaan ylähirsiä.

värikäskeittiö530x692

Asunto 4

Nelosasunnon lattiat purettuna ja odottamassa eristeiden rahtaamista pihalle kesällä 2013. Lattialaudat ovat kuvassa valkoisessa huurussa ja jäätyneen rapeina murtuivat helposti purkaessa.

hirsiseiniä-003-300x225keittiönväliseinäas4keittiöstä-olohuoneeseenkylppäriin-300x225Kuva0931

valkeatlattiat530x631